Kahdet sukat

13. sep, 2017

Olen julkaissut ensimmäisen oman sukkaohjeen. Ohje löytyy nimellä Mammat Ravelrystä, suomeksi ja ruotsiksi. Jossain vaiheessa kirjoitan ohjeen myös englanniksi. Tämän ohjeen kirjoitin koska halusin juuri tällaiset yksinkertaiset sukat itselleni. Näissä sukissa sekä kantapää että kärki on neulottu lyhennetyin kerroksin Ja kärki silmukoitu pohjasta kiinni. Ohjetta voin itse käydä katsomassa kun neulon perussukkia itselleni.

13. sep, 2017
13. sep, 2017

Lupasin testineuloa Skotlantilaiselle Fionalle hänen uusimman sukkaohjeensa. Tämä ohje nimeltään Hugs and Kisses tulee Ravelryyn ilmaisohjeeksi. Varpaista aloitettavassa mallissa oli kuviotu vanhalla Skotlantilaisella neulekuviolla. Kuviossa oli ainoastaan oikeita ja nurjia silmukoita. Kantapää oli Fleegle-kantapää.

Minä valitsin langaksi Louhittaren Luolan Väinämöisen värissä Keskiyö. Niin kun nimi jo kertaa väri oli tumma, ja ainakin osittain siitä johtuen en pystynyt neulomaan kuviota katsomatta ohjetta. Muuten ohje oli erittäin helppo sukkaohje.